Löydä parhaat. Kerro kokemuksesi.

Palttiarallaa 72 200 rehellistä arviota.
8,8/10 8 arviota

Sale Kaskenkatu

Asiakkaiden mielestä Ruokakauppa-kategorian 5. paras yritys Turussa

Tätä mieltä asiakkaat ovat:

Kim.
9 kuukautta sitten
10

S-ryhmän suosittu Sale konsepti on löytänyt hyvän liikepaikan

tästä. Varsin laaja valikoima ruokatarvikkeita sekä päivittäistavaroitakin on saatu suhteellisen pieneen tilaan. Kaupassa on tilavaa silti liikkua ja löytää ostoksena helposti hyllyistä jotka on aina komeasti täytettynä sekä järjestyksessä. Henkilökunta on iloista ja voinkin sanoa, että täällä on lähikaupan tunnelma katossa. Kaupassakin voi siis viihtyä. Parkkipaikkoja löytää helposti ympäristöstä. Suosittelen. Ja S bonusta kertyy! L

Heikki K.
2 vuotta sitten
8

Hyvä lähikauppa,

joka on suhteellisen myöhään auki! Kivana lisänä täältä saa kahviakin edullisesti, ja on joka kerta ollut tuoretta.

Muutoin aika perus-lähikauppa. Palvelu on asiallista, kassajonot etenee myös hyvää vauhtia. Täällä tulee käytyä monesti ohikulkumatkalla keskustasta kotiin. Täältä saa suosikkinuudeleita :9

Tuoreet leivokset ja pikkusuolaset on olleet kans ihan hyviä. Harmi ettei nämä pikkukaupat - edes joku näistä - ole 24h avoinna. Turussa ainut tällainen taitaa olla ABC...

Ei jonoja, Perustuotteet nopeasti

Hinta kohdallaan

Antti S.
2 vuotta sitten
9

Mukava lähikauppa lähellä asuessa.

Korttelin sisällä myös siwa ja k-kauppa mutta sale oli lähes joka kerta oma valinta kolmen vuoden paikalla asumisen aikana. Ystävällisin palvelu, parhain valikoima ja hyvät hinnat. Suosittelen!

Kattavat valikoimat, Ystävällinen henkilökunta, Ei jonoja

Hinta kohdallaan

Pikaiset kommentit

9
Nopeaa ja ystävällistä palvelua! Tuoretta kahvia joka päivä!
Tapani T.
2 vuotta sitten
9
Siistit liiketilat ja erittäin ystävällistä sekä nopeaa palvelua.
Rosa T.
2 vuotta sitten
8
Hyvä valikoima perustarvikkeita. Harvoin jonoa. Veikkaus piste.
Stefan L.
2 vuotta sitten
8
Viihtyisä sale. Elintarvikkeet hyvässä järjestyksessä. Kaikki tarpeelliset tuotteet hyvin saatavilla.
Arto M.
2 vuotta sitten
9
Hyvä Sale itäisen keskustan asukkaille. Automaattiset ovet helpottaa lastenrattailla tullessa. Henkilökunta on ystävällistä ja nopeaa. Ei tarvitse usein jonottaa.
Janne P.
2 vuotta sitten

Miksi juuri tänne?

Onko näin?

  1. 1 3 Ei jonoja Arvioi
  2. 2 2 Kattavat valikoimat Arvioi
  3. 3 2 Ystävällinen henkilökunta Arvioi
  4. 4 1 Perustuotteet nopeasti Arvioi

Yrityksen seuraaminen

Kirjaudu sisään, jos haluat pysyä kartalla siitä, mitä ihmiset ovat mieltä tästä paikasta.

 

Turun TOP 3 (Ruokakauppa)

  1. K-supermarket Runosmäki 1
    9,3
    Korjasmäenkatu 1
  2. K-market Deli 2
    9,3
    Aamunkoitonkatu 1
  3. Siwa Lehmustie 3
    8,9
    Lehmustie 25
Lue mitä ihmiset ovat olleet mieltä yrityksestä nimeltä Sale Kaskenkatu