Löydä parhaat. Kerro kokemuksesi.

Palttiarallaa 71 900 rehellistä arviota.
8,1/10 8 arviota

Sale Hervanta

Asiakkaiden mielestä Ruokakauppa-kategorian 29. paras yritys Tampereella

Tätä mieltä asiakkaat ovat:

Mikko H.
4 kuukautta sitten
7

Pieni ja siisti kauppa josta löytyy perustarvikkeita silloin

kun muut kaupat ovat jo kiinni. Kauppa on auki klo 22 joka päivä. Harvoin tulee käytyä täällä sijaintinsa puolesta. Kassa on ollut ystävällinen ja jonottaakkaan ei ole tarvinnut.

Ei jonoja, Pieni ja edullinen

Hinta kohdallaan

Jari R.
8 kuukautta sitten
7

Hervannan Sale sijaitsee jokseenkin hankalassa paikassa.

Se on aika lähellä keskustaa, eikä sen väittämässä läheisyydessä ole paljonkaan taloja. Sale myös sijaitsee ikään kuin piilossa rakennuksen huonolla puolella. Jos kuitenkin löytää tiensä sisään, ei ole kaupassa juurikaan valittamista. Valikoima on kokoon nähden tavanomainen, ja henkilökunta toimii kuten pitääkin. Hinnat ovat hieman korkeammat kuin esimerkiksi S- tai K-ryhmän kaupoilla.

Saara R.
1 vuosi sitten
9

Ystävällinen henkilökunta ja siistinä pidetty kauppa,

josta helppo löytää tuotteet nopeasti. Ei jonoja ja palvelu on nopeaa. Joitain yksittäisiä tuotteita on puuttunut valikoimasta, mutta siitä voinee syyttää omaa laiskuutta, sillä olen kuullut että he toteuttavat mielellään asiakkaiden pyyntöjä lisätä tuotteita valikoimaan. Täytyisi vain itse aktivoitua laittamaan palautetta ja pyytämään kaipaamiaan tuotteita valikoimaan. Pihassa on kiva koiraparkki näkyvällä paikalla. PS. Ovet avautuvat inva-painikkeelta ulkoa päin, mutta eivät sisältä (?!)

Tuoreet vihannekset ja hedelmät, Ystävällinen henkilökunta, Ei jonoja

Hinta kohdallaan

Sonja N.
1 vuosi sitten
8

Näppärä ja huomattavan siisti pikkukauppa,

jossa kattava valikoima. Myyjät olivat kiireisiä, mutta ystävällisiä. Harmi, ettei isolta tieltä ole pääsyä kaupan pihaan. Suosittelen jalan ja pyörällä menijöille.

Sofia K.
2 vuotta sitten
8

Mukava pikkuinen lähikauppa etelä-hervannassa.

Valikoima on toisinaan suppeahko, mutta toisaalta en oletakkaan pikkukaupasta löytyvän markettien valikoimaa. Palvelu on ensiluokkaista, toisinaan ostokset jopa pakataan valmiiksi pussiin kassahenkilön toimesta, arvostan! Arki-iltojen aukioloaikaa voisi laajentaa yli yhdeksän, plussaa kuitenkin lauantain aukiolosta kello 21 saakka.

Ystävällinen henkilökunta, Ei jonoja, Perustuotteet nopeasti

Hinta kohdallaan

Juha K.
2 vuotta sitten
8

Kiva pieni kauppa kävelymatkan päässä.

Aukioloajat ovat erittäin ihmisystävälliset, voi myöhäänkin käydä kaupassa, jos jotain on jäänyt puuttumaan aikaisemmalla kauppareissulla. Kauppa on matkan varrella bussipysäkille, niin tulee käytyä useasti hakemassa jotain pientä. Ainoa pettymys sattui alkuviikosta kun kävin hakemassa mozzarella ciabatan. Leivän sisältä löytyi ainoastaan kaksi mozzarellasiivua ja yksi tomaatti. Ei ollut kyllä rahanarvoinen leipä. Ajoi kuitenkin asiansa, nälkä lähti, mutta makunautinto olisi voinut olla parempi.

Ystävällinen henkilökunta, Pieni ja edullinen

Hinta kohdallaan

Juho K.
2 vuotta sitten
8

Hervannan uusi Sale on oranssien tarrojen metsästäjän paratiisi,

sillä kaupasta löytyy lähes joka hyllystä aina jotain -30% tuotetta, myös ilta-aikaan asioidessa.

Salen sijainti on hyvä ja mahdollistaa asioinnin helpolla, aukioloajat ovat sopivasti pidemmät kuin läheisessä DUO:ssa, joten jos DUO:n sulkeutuminen menee ohitse, vielä on mahdollista paikata nälkä Salen valikoimalla, sijaitsee myös sopivan lähellä TTY:n etunurtsia, jotta grilliherkkujen ostamiseen on mukava matka, myös DUO:n ollessa kiinni.

Erinomainen

Pikaiset kommentit

10
Uusi Sale, jossa tilat ovat viimeisen päälle tilavat, ekologiset ja hienot. Paras mahdollinen lähikauppa hyvällä paikalla! Voisi tosin olla myöhempäänkin auki.
Markus J.
2 vuotta sitten

Miksi juuri tänne?

Onko näin?

  1. 1 3 Ei jonoja Arvioi
  2. 2 3 Ystävällinen henkilökunta Arvioi
  3. 3 2 Pieni ja edullinen Arvioi
  4. 4 1 Perustuotteet nopeasti Arvioi
  5. 5 1 Tuoreet vihannekset ja hedelmät Arvioi

Yrityksen seuraaminen

Kirjaudu sisään, jos haluat pysyä kartalla siitä, mitä ihmiset ovat mieltä tästä paikasta.

 

Tampereen TOP 3 (Ruokakauppa)

  1. Sale Hatanpää 1
    9,0
    Hatanpään puistokuja 23
  2. 2
    8,9
    Tammelan puistokatu 21
  3. K-supermarket Herkkuduo 3
    8,8
    Pietilänkatu 2
Lue mitä ihmiset ovat olleet mieltä yrityksestä nimeltä Sale Hervanta