7,5 Jysk Kotka, Kotka

Asiakkaiden mielestä Huonekalut-kategorian 2. paras yritys Kotkassa
Listauksen paikkakunnan parhaista yrityksistä tässä kategoriassa löydät täältä.

Raisa M.

Parin viime vuoden aikana on tullut asioitua Kotkan Jyskissä varsin tiuhaan. Selaan joka viikko läpi heidän tarjouslehtisensä, mutta harvoin liikkeeseen tulee lähdettyä vaan katselemaan ja bongailemaan tarjouksia. Yleensä on niin, että ensin tulee todellinen ostotarve (uusi patja, tyyny jne.), sen jälkeen seurailen aktiivisesti hintoja/tarjouksia ja vasta sitten suuntaan myymälään.
Myymälän yleisilme on valoisahko, mutta hieman sekava. Tavaraa on niin maan julmetusti! Yleensä myymälässä on kuitenkin melko siistiä, pisteet siitä.
Myyjien palvelualttius riippuu henkilöstä. Välillä hyllyjen välissä saa haahuilla pitkäänkin ennen kun kukaan noteeraa, välillä henkilökunta tiedustelee suurinpiirtein jo ulko-ovella voiko olla avuksi. Apua ja neuvoja saa kyllä aina pyydettäessä, ja myyjät vaikuttavat asiantuntevilta. Välillä, etenki ilta-aikaan henkilökuntaa tuntuu olevan varsin vähän, joten silloin avun saaminen voi kestää kauankin ja/tai kassalla saa vartoa tovin jos toisenkin. Mutta se ei ole henkilökunnan vika, vaan työvuorosuunnittelun.
Myymälässä on tuotteita joka hinta- ja laatuluokkaan, eikä kaikki tuotteet ole suinkaan kovin laadukkaita/kestäviä. Mutta tuotteen hinta ja/tai alkuperämaa on aika oivallinen laatumittari. Itse olen ollut ostamiini tuotteisiin tyytyväinen, lukuunottamatta yhtä tuotetta, jonka saimme vaihdettua erittäin ystävällisen miesmyyjän avustuksella.

Edullista peruskamaa, Valikoimaa riittää Hinta kohdallaan
8
Sami S.

Edullisia käyttötavaroita ja hyviä tarjouksia.

Edullista peruskamaa Hinta kohdallaan
7

Miksi juuri tänne?

1. Edullista peruskamaa
2. Valikoimaa riittää

Vai onko yritys mielestäsi jotain näistä

Kiitos ja onnea,

ensimmäinen arviosi on talletettu palveluun! Olet nyt virallisesti mukana auttamassa muita löytämään kiinnostavimpia yrityksiä ympäri Suomen. Kirjoita vielä kaksi arviota ja pääset näkemään kuinka montaa ihmistä arviosi on auttanut.

Arviosi näkyy sivustolla tuotapikaa.

Kurja kuulla että kokemus ei ollut se paras mahdollinen. Tiesithän, että voit myös muokata arviotasi, jos yritys skarppaa kohdallasi tulevaisuudessa?

Jos mielessäsi on muitakin näin hyviä yrityksiä, kerro ihmeessä niistä muillekin. Näin autat sekä kanssakulkijoita että yrittäjiä.

Juuri arvioimasi yrityksen Osuma-sivulle pääset tästä.


Oletko käynyt näissä paikoissa


Arvioi seuraava yritys

Arvioi yritys {{ratingDone}}

1. Kuinka todennäköistä on, että suosittelisit yritystä ystävällesi tai kollegallesi?
2. Kerro kokemuksestasi
60% Complete

{{progressText}}

Haluatko vastata vielä pariin lisäkysymykseen
Peruuta
Arvion minimipituus 40 merkkiä.

3. Mihin yritys mielestäsi soveltuu parhaiten? (Valitse enintään kolme asiaa)
{{thumbsCount}}
Peukkuja jäljellä {{thumbsLefts}}
4. Yrityksen hinta-laatusuhde

Peruuta