Löydä parhaat. Kerro kokemuksesi.

Palttiarallaa 72 000 rehellistä arviota.
7,0/10 15 arviota

McDonald's Jyväskylä Jyväskeskus

Asiakkaiden mielestä Pikaruoka-kategorian 20. paras yritys Jyväskylässä

Tätä mieltä asiakkaat ovat:

Jenni V.
7 kuukautta sitten
8

Ydinkeskustan mäkkäri palvelee nopeasti ja pikaruokapaikaksi

suht ystävällisesti, kunhan ei satu paikalle ruuhka-aikaan. Hampurilaiset tarjoiltu yleensä lämpiminä, vaikka olisivat syöjää vähän aikaa odottaneetkin. Jäätelöannokset ovat joskus olleet vähän niukalla kastikemäärällä varustettuja, mutta riippuu ehkä vähän myyjästä. Wc-tilat suht siistit. Hyvä näköala yläkerrasta kävelykadulle, alakerrasta ohikulkijoita voi seurata myös. Nopeille ruokailijoille oikein sopiva paikka.

Jenni V.
10 kuukautta sitten
9

Perinteikäs pikaruokapaikka aivan Jyväskylän sykkeessä.

Isossa kaksikerroksisessa ravintolassa on aina tilaa ja kiireisinpäänkin aikaan täältä saat annoksen todella nopeasti. Iloinen ja palvelualtis henkilökunta saa ärtyneimmänkin asiakkaan iloiseksi ja jokainenhan tuntee McDonaldsin herkulliset annokset.

Toni T.
1 vuosi sitten
6

Jyväkeskuksessa Jyväskylän kävelykadun varrella sijaitseva McDonalds,

johon on sisään käynti kävelykadulta sekä kauppakeskuksen keskusaukiolta. Ruoka ei poikkea muistakaan "mäkkäreistä". Ravintolassa ajoittain ruuhkaa jolloin jonot pitenevät. Asiakas paikkoja reilu määrä 2 kerroksessa, ravintolan siisteydessä huomattavasti parannettavaa!

Arto M.
1 vuosi sitten
7

Loistava sijainti aivan jyväskylän ydinkeskustassa.

Edulliset burgerit jos pystyy sulkemaan silmänsä siitä mitä ne sisältää. Viikonloppuisin auki pitkään. Teinit pyörivät yllättäen ympärillä joten on syytä olla tarkkana ettei kompastu. Mutta tosiaan nopeasti saa hampparin mukaan. Ainakin päiväsaikaan.

Sakari L.
1 vuosi sitten
7

Pikaruoka/Perheravintola Jyväskylän keskustassa,

hyvällä paikalla Kauppakadun varrella. Ravintola on melko suuri, joten tilaa löytyy yleensä kiireisimpinäkin aikoina päivästä. McDonald's on erityisesti teini-ikäisten suosima hengailupaikka, joten ravintolasali on yleensä sotkettu ruuantähteillä ja roskilla. Palvelu on kuitenkin pääsääntöisesti aina ollut nopeaa ja ruoka yltänyt vaatimustasoonsa. Aukioloajat ovat hyvät, sillä ravintola on vilkkaimpina viikonpäivinä auki aamuyöhön saakka ja baarista vaeltavat voivat kätevästi hakea yöpalaa kotimatkalle.

Pitkät aukioloajat, Krapularuokaa

Hinta kohdallaan

Jari S.
1 vuosi sitten
6

Suurehko,

normaali McDonald's aivan keskustan ytimessä. Päivisin paikassa voi nopeasti käydä syömässä vaikkapa isommallakin porukalla tai sitten käydä nopeasti hakemassa purtavat kotiin. Iltaisin kuitenkin, paikka muuttuu todelliseksi nuorten sotatantereeksi. Ovien eteen kerääntyvät syljeskelylätäköt eivät ainakaan paranna paikan arvostusta mielestäni. Baari-iltoina hyvä pelastus nälkäiseen iltaan mikäli olet lähtenyt jo ajoissa night clubeilta kävelemään mäkkäriin. Jonot räjähtävät ja ainakin omasta näkökulmasta asiakaspalvelu ei ole ollut sitä maailman parasta tuohon aikaan. Aukioloajat kuitenkin nostan esille. Vaikka tämäkin paikka on tupaten täynnä, niin on myös kaikki muutkin ruokapaikat .

Pitkät aukioloajat, Krapularuokaa

Hinta kohdallaan

Roosa S.
1 vuosi sitten
6

Minulla on kokemusta tästä McDonaldsista yöllä,

kun ihmiset ovat tulossa baarista ja päivällisen aikaan. Kassa-alue on pieni siinä suunnassa, että sinne ei mahdu kunnon jonot, joita mahdollisesti syntyy yöllä. En löytänyt sitä pistettä, josta saa ketsupit ja pillit, muualta kuin alhaalta, josta miinusta. Sieltä oli myös paperi loppu. Plussaa suuresta yläkerrasta, jonne mahtuu paljon porukkaa syömään. Palvelu on kohtuullisen ystävällistä ja nopeuskin on ihan ok.

Pitkät aukioloajat, Krapularuokaa, Kunnon mättöä

Hinta kohdallaan

Henry V.
1 vuosi sitten
5

Oikeastaan aika tavallinen mäkkäri.

Safka on perusmäkkäriä eli mättöä en täältä hakisi vaan vaikka sen jäätelön tai yhden (neljä) juustohampurilaisen. Tila on viihtyisämpi kuin muissa vierailemissani mäkkäreissä, ja siksi viitonen, mutta varsinainen roskaruoka on tavallista roskaruokaa. Vastaa hintaa. Käytännössä siis en tätä kovin usein suosittelisi, sillä samalta kadulta löytyy paljon laadukkaampaakin. Vain jos kello uhkaa olla liikaa niin silloin ehkä, jos jaksaa kestää niitä yöllisiä vieraita mitä Jyväskylän keskusta esimerkiksi viikonloppuisin on pullollaan.

Pitkät aukioloajat

Hinta kohdallaan

Linda B.
1 vuosi sitten
8

En tiedä voiko mikään Mc Donald's erota edukseen suuresti,

kun kyseessä on niin suuri ketju.. Yleensä käyn tässä ravintolassa vain todellisen nälän hetkellä, joten kaikki ruoka on aina maistunut erittäin hyvin! Uusi sisustus on tuonut uudenlaista ilmettä tuttuun ruokapaikkaan ja tehnyt siitä viihtyisämmän. Asiakaspalvelu on hyvää ja tehokasta, kuten sen pikaruokapaikassa tuleekin olla. Harvemmin olen jotunut odottamaan ruokaani, tosin tiettyinä aikoina jonot ovat pitkät. Hyvä että paikka on viikonloppuisin pitkään auki!

Pitkät aukioloajat, Kunnon mättöä, Nopeaa toimintaa

Erinomainen

Heikki M.
1 vuosi sitten
8

Euron juusto!

Perusvalinta roskaruokahampaan kolotukseen. Baarista lähtiessä Team Box-nugetit ja valkosipulidippiä, niin kyllä kelpaa! Helppoa, tuttua sapuskaa ja palvelu on nopeaa. Pikaiseen nälkään euron hampparit tai vähän isompaan sitten ateriaa. Positiivista, kuten yllä mainittu, on pitkät aukioloajat, koska baarista kotiin lähtiessä Mäkkäri on pitsalle oiva vaihtoehto pilkun aikoihin. Välillä ehkä meinaa vetää kupoli jumiin, kun mopopojat tai muut sen ikäiset melskaa siellä.

Pitkät aukioloajat, Kunnon mättöä, Nopeaa toimintaa

Hinta kohdallaan

Tiina E.
2 vuotta sitten
8

Jyväskylän keskustan Mäkkäri eroaa massasta.

Vaikka hinnasto ja palvelu ovatkin samaa luokkaa muiden ravintoloiden kanssa, tästä paikasta löytyy kivat tilat ja rento tunnelma. Juuri hetkittäin uudelleen sisustetussa ravintolassa ikävä kyllä hengaa äänekästä porukkaa päivät pitkät, mutta onhan se kiva kun keskustassakin on joku paikka mihin mennä viideltä aamuyöllä!

Pitkät aukioloajat

Hinta kohdallaan

Salla L.
2 vuotta sitten
6

Välillä euron hamppari on ihan ok sijoitus.

Pikaruokalaksi keskustan mäkkäriä ei voi kehua -jonot ovat pitkiä usein ja tuntuu, kuin asiakaspalvelijat palvelisivat slow motionina. Älä siis mene hakemaan täältä ruokaa, jos haluat saada sen nopeasti.
Jos sen sijaan etsit paikkaa, jossa on mukava arvostella räkiviä teinejä, avautuu yläkerrasta loistava näköala Forumin ja Jyväskeskuksen välimaastoon, jossa nuorisoa on paljon näytillä. Uusi sisutus on ihan kiva, miinuksena se, ettei koko hinnasto ei ole näkyvillä. Joku tarjoushamppari on kuitenkin melko oiva valinta.

Hyvät tarjoukset

Hinta kohdallaan

Jussi K.
2 vuotta sitten
7

Uudella ilmeellä varustettu Mäkkäri Jyväskylän keskustassa.

Mukavaa henkilökuntaa on kyllä paikalla, mutta asiakaskunta koostuu vahvasti alaikäisistä. Jotenkin juuri kyseisestä McDonaldsista on tullut keskustan teinien hengauspaikka, ja tämä on siis huonossa merkityksessä.

Pitkät aukioloajat, Krapularuokaa, Kunnon mättöä

Hinta kohdallaan

Jenna H.
2 vuotta sitten
6

En tiedä missä vaiheessa mäkkäristä tuli alaikäisten teinien

hengauspaikka mutta sitä se on nykyään.

Harmi, sillä henkilökunta on mukavaa, ruoka hyvää ja uusi sisustus on aivan upea! Sisustuksesta tulee harvoin nautittua, koska otan aina ruoat mukaan. Paikan päälle ei viitsi jäädä, koska pöydät lilluvat asiakkaiden jättämistä roskista ja melutaso on korkea.

Tarvitaan joku kireä täti nipottamaan, jos roskia ei viedä itse roskiin! :D

Ystävällinen henkilökunta, Pitkät aukioloajat

Hinta kohdallaan

Vilppu-Valtteri J.
2 vuotta sitten
8

Kiva uusi ilme ja mukava henkilökunta tiskin takana.

Jonot monesti pitkät ja joskus joutuu odottamaan ruokaa hetken. Uusi sisustus on huomattavasti edellistä miellyttävämpi ja musiikki on vaihtunut rauhallisempaan. Teinit eivät enää istuskele sisäterassilla joka on ehdottomasti plussaa. Suosittelen paikkaa!

Pitkät aukioloajat, Kunnon mättöä

Hinta kohdallaan

Miksi juuri tänne?

Onko näin?

  1. 1 10 Pitkät aukioloajat Arvioi
  2. 2 5 Kunnon mättöä Arvioi
  3. 3 4 Krapularuokaa Arvioi
  4. 4 2 Nopeaa toimintaa Arvioi
  5. 5 1 Hyvät tarjoukset Arvioi
  6. 6 1 Ystävällinen henkilökunta Arvioi

Yrityksen seuraaminen

Kirjaudu sisään, jos haluat pysyä kartalla siitä, mitä ihmiset ovat mieltä tästä paikasta.

 

Jyväskylän TOP 3 (Pikaruoka)

  1. Kebab House 1
    9,4
    Kauppakatu 14
  2. Jyväskylän Kebab 2
    8,9
    Kauppakatu 7
  3. Grilli 21 3
    8,9
    Yliopistonkatu 15
Lue mitä ihmiset ovat olleet mieltä yrityksestä nimeltä McDonald's Jyväskylä Jyväskeskus