Löydä parhaat. Kerro kokemuksesi.

Palttiarallaa 72 200 rehellistä arviota.
6,6/10 64 arviota

Verkkokauppa.com

Asiakkaiden mielestä IT-tarvikkeet-kategorian 3. paras yritys Helsingissä

Tätä mieltä asiakkaat ovat:

Kai L.
6 päivää sitten
7

Laajat valikoimat,

mutta ei enään niin edullinen kuin ennen.
Netin kautta tilannut 10-20x vuodessa tavaraa vuodesta 1999 eikä ole ongelmia ollut. Satunnaisesti saa jämäreitä tiedustella, mutta kommunikaatio on ollut asiallista ja tyydyttävää. Enemmän toivoisin panostusta laatuun ja kestävyyteen sen ainaisen hintaan tuijottelun sijaan. Laadukas tuote on kuitenkin pitkässä juoksussa aina se paras.
Hyvä palautekanava on asiakkaan arvostelut ostamistaan tuotteista. Arvosteluita ei ainakaan vielä sensuroida, kuten joillain kilpailijoilla on tapana tehdä. Kaikenkaikkiaan toimiva kauppa, reklamaatioista, eikä takuuasioiden käsittelystä ei ole kokemusta.
Olen kuullut, että jollain asiakkailla on ollut ongelmia niiden kanssa.

Liisa H.
2 kuukautta sitten
4

Sietämätön sijainti.

Perille pääseminen vie ikuisuuden ratikalla ja kävellen joutuu sotkemaan epämääräisten rakennustyömaiden keskelle. Tilanne on kestänyt tällaisena jo vaikka kuinka kauan eikä loppua näy. Pyrin välttämään Verkkokaupassa asiointia ja toivon, että liikkeen johto tulee järkiinsä ja tekee pienemmän ja toimivamman myymälän jonnekin saavutettavampaan paikkaan. Ruoholahti oli paljon parempi. Julkisilla kulkuneuvoilla on suuri vaara joutua laivoista tulevien juoppojen sekaan. Aivan kauheaa!!! Ei kannata missään tapauksessa mennä lauantaisin. En myöskään pidä siitä, että tuotteet ovat merkeittäin. Parasta on nettipalvelun toimivuus, mutta meillä ei enää ole postia lähellä, vaikka kantakaupungissa asunkin.

Mika N.
3 kuukautta sitten
8

Olen asioinut verkkokaupassa lukuisia kertoja.

Missään muussa liikkeessä palvelukokemus ei vaihtele eri käyntikertojen välillä niin paljon kuin täällä. Olen saanut joskus aivan erinomaisen hyvää ja loistavan asiantuntevaa palvelua. Joskus taas myyjät eivät osaa edes perusasioita ja heitä täytyy kouluttaa siinä ostoksia tehdessä. Olen myös kohdannut erittäin epäystävällisiä ja välinpitämättömiä myyjiä täällä.

Verkkokauppa.com:ssa asioidessa kannattaa siis tutustua tuotteisiin etukäteen ja mennä avoimin mielin. Voit saada loistavia vinkkejä tai sitten vain ostat sen mitä etukäteen päätit.

Krista P.
1 vuosi sitten
7

Ei ole muuten hinnat enää niin edullisia kuin joskus aiemmin.

Mitään en itse kuitenkaan ole joutunut koskaan palauttamaan huonon laadun vuoksi. Muuton jälkeen en silti ole oikein tykännyt asioida täällä enää. Itse asiassa tänne tulo on hankalaa autottomalle ja rannassa käy melkein aina kylmä viima. Se ei houkuttele ainakaan kävelemään Ruoholahdesta puhumattakaan näköalatasenteelle menemisestä. Vanhassa paikassa löysin tuotteet helposti, nyt joutuu etsimään tosissaan. En ole päässyt selvyyteen, onko tuotteet merkkikohtaisesti vai millä systeemillä järjestetty. Ihan kiva silti, että on tullut aivan uusia tuoteryhmiä, mitä ennen ei näkynyt: leluja, soittimia jne. Eipä silti, etteikö asiantuntevaa palvelua saisi, mutta sitä joutuu jonottamaan numerolapun kanssa. Ja niihin hiivatin reunuksiin siellä liikkeessä meinaa kompastua. Joten: helpoimmin etsimänsä taitaa löytää ko. firman nettikaupasta nykyään.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Ilona M.
1 vuosi sitten
7

Elektroniikkaa saa täältä ostettua edullisemmin kuin muualta,

mutta liike on itsesään aika sekava ja uusi sijainti jätkänsaaressa ei ole niin helposti saavutettavissa verrattuna aiempaan sijaintiin Ruoholahden ostoskeskuksessa. Monesti laitteissa on ollut jotain vikaa ja ne on pitänyt vaihdattaa.

Laura N.
1 vuosi sitten
8

Verkkokaupasta saa usein tuotteet edullisemmin kuin monista muista

liikkeistä, mutta paikallisten liikkeiden tarjoukset on välillä paremmat. Helsingin verkkokauppa.com uudella sijainnillaan on hieman sivussa kaikesta, joten tulee käytyä vähemmän. Liiketila on näkemisen arvoinen ja näköalaterassilta on hienot maisemat.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Sampsa P.
1 vuosi sitten
8

Tykkäsin entisestä sijainnista enemmän,

sinne tuli helpommin piipahdettua, vaikka ei nykyinenkään sijainti ole mahdoton, raitiovaunukin menee ihan oven eteen. Autolla tosin kun käy, menee hermot kun parkkihallista saa odottaa hissiä 10 minuuttia ennen kuin pääsee myymälään! Iso ja hankalasti hahmotettava liike, jossa tavaraa kyllä jokaiseen tarpeeseen. Aina kun tänne menee, tuntuu, että tarvii yhtä ja toista, mistä ei aikaisemmin ollut kuullutkaan. Kiva, että ovat ottaneet musavehkeetkin valikoimaan, tosin ihan pro-laitteita ei löydy monia.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Markus K.
1 vuosi sitten
8

Jätkäsaaren Verkkokauppa.

com on varsin helposti saavutettava, se sijaitsee aivan raitiovaunu 9 reitin varrella, pysäkki on noin 10 metrin päässä sisäänkäynnistä.Liukuportaat vievät ylöspäin ja avautuva näkymä on teknispainotteinen. Suoranainen tekniikkataivas! Jonotusnumerot ovat käytössä, myyjät melko ystävällisiä, mutta asiallisia. Suosittelen.

Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Niklas J.
1 vuosi sitten
6

Myymälässä olen käynyt joskus muutama vuosi sitten.

Mieleen jäi monipuolisen valikoiman lisäksi pikä jonotusaika kassalle ja takuupalautusosasto, josta sai käytännössä uusia tuotteita käytetyn hintaan. Verkkokaupan internet-sivustoa on tullut käytettyä enemmän. Netistä tilaaminen on helppoa ja postitse ostettaessa verkkokauppa.com toimittaa tuotteet nopeasti ja takuisiin on voinut luottaa. Putiikin hinnat ovat kilpailukykyiset, mutta halvemmallakin on mahdollista ostaa, toki tuotteesta riippuen. Hyviä kampanjoita ja asiakaspalvelijoilta tulee hyvät vastaukset sähköposteihin.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Janna P.
1 vuosi sitten
6

Valikoima on laaja,

mutta sekavasti levitelty. Myyjien apua saa jonottaa ja sinua pompotellaan myyjältä toiselle. Tavarat on lajiteltu merkeittäin eikä lajin mukaan.Tämä aiheuttaa lisää päänkivistystä. 24h aukioleva kioski alakerrassa on hyvä idea.

Laaja valikoima

Hinta kohdallaan

Mirva C.
2 vuotta sitten
6

Uudistettu myymälä on sekava!

Elämysmyymäläähän tässä on haettu, mutta minä arvostan enemmän vaivatonta asiointia kuin sitä, että tavara on levitelty sinne tänne ja ravaat ympäriinsä etsimässä tarvitsemaasi tuotetta. Ärsyyntyminen alkaa jo siitä, että jonottaa samassa ruuhkassa satamaan menevien autojen kanssa. Onko tämmöinen kauppa pakko ängetä tämmöiseen sumppuun sitä pohtii pienessä päässään. Valikoima on toki laajentunut muuton jälkeen, mutta todellakin jatkossa katson netistä mitä aioin ostaa ja tilaan sen noudettavaksi myymälästä. En pidä uudesta tavasta laittaa tuotteet esille merkeittäin, ei tavaralajeittain. Plussaa on toki se, että nyt ostosten lomassa voi käydä vaikka istuskelemassa kahvilassa ja alakerrassa on auki pieni 24h kioski josta saa tiettyjä tuotteita ympärivuorokauden. Loistava ajatus, mutta ehkä minulla on harvoin tarvetta sellaiseen.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Tiia R.
2 vuotta sitten
7

Tässä liikkeessä on todellakin laaja valikoima!

Valikoimaa löytyy lastenleluista kaikkiin mahdollisiin kodinkoneisiin ja niiden osiin. Myös vaihto- ja takuupalvelu toimii hyvin! Jätkäsaareen on mielestäni helpoin tulla omalla autolla, mutta plussaa on, että aivan verkkokauppa.comin viereen pääsee myös raitiovaunulla ja bussilla, metrolla tullessa tulee hieman kävelymatkaa väliin. Samassa rakennuksessa on myös jonkinlainen tietokone/konsolipelimuseo, jonka tiloihin olin kyllä pettynyt. Myös muut rakennuksessa toimivat yritykset, kuten subway ja kahvio saavat kiitosta!

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta, Palvelu pelaa

Hinta kohdallaan

Jaana H.
2 vuotta sitten
8

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitseva Verkkokauppa.

com on suuri liike. Tilat ovat valoisat ja tilavat, sekä sisustus melko viihtyisä. Liikkeestä löytyy todella paljon kaikenlaista tavaraa useassa kerroksessa. Hyvät aukioloajat. Parhaiten sinne kannattaa tulla autolla. Metrolta on jonkun verran kävelymatkaa. Satama sijaitsee myös lähellä. Myyjät ovat ystävällisiä, ja palvelua saa jos/kun osaa pyytää. Silloin kun kävin päivällä ostoksilla siellä, jonoa ei ollut lainkaan. Kiva valikoima myös lastenleluja.

Laaja valikoima

Hinta kohdallaan

Toni I.
2 vuotta sitten
8

Laajat tilat ja laaja valikoima.

Kyseessä ei enää ole pelkkä IT-tarvikkeita myyvä liike vaan myymälästä löytyy myös kodinelektroniikkaa, leluja sekä luonnollisesti myös Angry Birds tuotteita (eiköhän nekin tosin leluja suurimmaksi osaksi ole). Hyvänä puolena ehdottomasti se, että suurinta osaa tuotteista voi kokeilla ja räpelöidä ennen ostopäätöksen tekoa.

Pari kertaa on tullut nyt käytyä ja vähitellen liikennejärjestelytkin alkavat olemaan paremmat. Ennen piti pitkin poikin työmaa-alueita kulkea, nyt selviää jo muutaman aidan kiertämisellä, suosittelen toki menemään autolla, vaikken kyllä tiedä missä parkkipaikat sijaitsevat.

Henkilökuntaa kyllä on, mutta palvelualttius ei ole kaikkein parasta, monet näyttävät hyvin kiireisiltä näpytellessään koneitaan tiskin takana, mutta omatoiminen ostaja kyllä löytää tarvitsemansa.

Enemmän tulee kuitenkin käytettyä Verkkokauppa.comin nettikauppaa, jolloin asiointi on paljon sujuvampaa, tosin sähköpostiin he vastaavat todella pitkällä viiveellä.

Hyvä paikka, jos haluaa testailla tuotteita, tehdä vertailuja tai muuten vaan kuluttaa aikaa elektroniikan yms. parissa.

Laaja valikoima, Merkkituotteita

Hinta kohdallaan

Tero M.
2 vuotta sitten
7

Sekatavaratalo,

jossa nähtävillä valtava valikoima tuotteita. Harmillisen usein jonoja sekä noutoon että myyjille.

Täällä saa kulumaan aikaansa, mutta ei sovellu kauhean hyvin kiireisille. Merkkikohtainen tuotelajittelu "shop-in-shop" tekee vertailun vaikeaksi. Sisäänheittotuotteet edullisia, muutoin yllättävän kallis.

Laaja valikoima, Merkkituotteita

Hinta kohdallaan

Sofia J.
2 vuotta sitten
8

Verkkokauppa och då speciellt deras internetshop är något som

jag ofta använder mig av då jag skall köpa elektronik. Utbudet är stort, det är lätt att göra prisjämförelser och i de flesta fall får man de önskade produkterna relativt snabbt. Finns produkten dessutom i lager är det bara att direkt efter beställning att sätta sig på bussen och hämta upp produkten från affären och samtidigt också undvika postkostnader. Det här var dock något som var lättare tidigare då affären befann sig i Gräsviken nära såväl bussar som metro och inte ute på Busholmen. Det nya Verkkokauppa på Busholmen är stort och luftigt, men i min mening väldigt dåligt placerat för en person som inte är bilburen. Dessutom imponerades jag heller inte av varutlämningen, det tog en mindre evighet innan jag äntligen fick min produkt. Det lönar sig alltså verkligen inte att titta först och hämta ut varorna sedan, utan i stället skall man hämta ut varorna och titta medan man väntar.

Laaja valikoima

Hinta kohdallaan

Erik T.
2 vuotta sitten
6

Verkkokauppa.

com har det största utbudet av dator och elektronik tillbehör i Finland. Det finns många datorer och telefoner framlagda som man kan prova på, så att man vet hurudan ergonomi produkten har. Verkkokauppa.com har gått från att vara av de förmånligaste datorbutikerna till en av de dyrare. Verkkokauppa ligger ute på Busholmen vilket gör det svårt att komma dit. För en gångs skull fick man service på svenska vilket inte hänt tidigare, kunbetjäningen överlag brukar vara bra trots att det finns för få butiksbiträden.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta

Ylihinnoiteltu

Jonas Ö.
2 vuotta sitten
9

Verkkokauppa on luotto-elektroniikkakauppa.

Sieltä löytyy melkein aina kaiken minkä tarvitset. Sieltä on hankittu kameroita, tietokoneita, kännyköitä ja kaiken maailman piuhoja, ja ei ikinä tarvitse pettyä. Hiiligrilliäkin ostaessa verkkokaupalla oli edullisin hinta. Uusi myymälä jätkäsaaressa on iso ja valikoima erittäin laaja. Toki sinne on vaikea päästä julkisilla, mutta autolla ei ole mikään ongelma. Henkilökunta on yleensä avuliasta, mutta ainoastaan jos niillä riittää aikaa, muuten saa kyllä aika lailla yksin pärjätä. Tietenkin tämä toimii mahtavast myös netin kautta, harvemmin täytyy pitempiä aikoja odottaa toimitusta.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Frida V.
2 vuotta sitten
7

Verkkokauppa har fått ta emot mycket kritik för sin nya placering,

och tills de allmänna transportmedlen ut till Busholmen har ordnats i skick får jag också sälla mig till de kritiska rösterna. Butiken är ordnad enligt brands, vilket är bra för dem som håller sig till något visst brand, men dåligt för dem som vill jämföra performans och pris mellan olika märkes produkter. Sitt stora utbud till trots har butiken sakta men säkert börjat höja priserna, och även om deras 24-timmarskiosk är ett smart drag kommer den idén ändå inte att nå sin fulla potential innan alla förbindelser ut til butiken har fixats. Trots sin duktiga och oftast hjälpsamma personal fungerar Verkkokauppa bäst över nätet då man vill köpa något, eftersom deras hemsidas kategorisering är mycket bättre för jämförelser än butiken är.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Ilari S.
2 vuotta sitten
7

Suomen ehkä tunnetuimman verkkokaupan myymälä on kaukana keskustasta

hankalien julkisten liikenneyhteyksien päässä. Jätkänsaaren alueen rakentuessa ja kehittyessä yhteydet varmasti paranevat. Ainutlaatuinen 24h IT-myymäläkioski on erinomainen idea, mutta huonot yhteydet julkisilla kulkuvälineillä haittaa palvelun hyödyntämistä. Nykyään tosin fillarilla polkee ydinkeskustasta sujuvasti baanaa pitkin Jätkänsaareen.

Varaston noutotiskeillä on varauduttava 15-45 minuutin odotukseen lähes poikkeuksetta. Tavaroiden hakeminen isosta varastosta on hidasta. Lisäksi noutopisteellä on liian vähän asiakaspalvelijoita. Tilaa siis ostoksesi lähipostiisi tai kotiovellesi.

Laaja valikoima

Ylihinnoiteltu

Juliana H.
2 vuotta sitten
10

Tarvitsetko uuden läppärin?

Verkkokauppaan! Tarvitsetko uuden kameran? Verkkokauppaan! Tarvitsetko kenties kännykän? Verkkokauppaan mars! Mielestäni Verkkokauppa on paras IT-tarvikkeiden ja tekniikan kauppa Suomessa. Laajat valikoimat, edulliset hinnat, asiantunteva palvelu. Netistäkin voi ostaa ja noutaa Verkkokaupasta, mikä on kätevää. Netistä saa myös kätevästi selailtua ja tutkittua tarjontaa ja varastotilannetta. Mutta fyysisen kaupan sijaintikin on varsin hyvä, ei kauas keskustasta tarvitse lähteä. Ruoholahteen voi vaikka kävellä.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta, Hyvä hinta-laatusuhde

Erinomainen

Johanna N.
2 vuotta sitten
8

Verkkokauppa on paikka,

josta löytää piuhat, puhelimet ja tietokoneet joka lähtöön. Se on hyvä valinta jos haluaa kaiken samasta paikasta. Tosin onhan se nykyään vähän kauempana keskustasta kuin ennen, mutta uudet tilat Jätkänsaaressa ovat todella isot. Hyvä puoli on myös, että voi ensin katsastaa haluamansa tuotteet netistä ja sitten marssia paikalle haastattelemaan ammattitaitoista myyjää, joka yleensä osaa auttaa valinnan kanssa. Verkkokaupassa on usein hyviä tarjouksia.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Leo V.
2 vuotta sitten
10

Jätkäsaaren myymälä on nykyään kuin iso supermarket.

Asiantunteva HP:n myyjä osasi asiansa ja mukaan lähti uusi kannettava. Noutotiskillekään ei tarvii jonottaa kun mukaan saa piipparin joka kutsuu sinut paikalle kun paketti on noudettavissa. Katoll oleva MIG on komeata katsottavaa.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta, Palvelu pelaa

Erinomainen

Ville L.
2 vuotta sitten
2

Jag var förut en storkund hos verkkokauppa,

då de ännu hade sin affär i Gräsviken. Själva affären var mångsidig och framförallt lättillgänglig, men det största dragplåstret för mig var att man kunde hämta saker man beställt på internet. Verkkokauppa är bäst på nätet, precis som namnet låter förstå. Jag rör mig mycket mellan helsingfors och esbo, så det var skönt att kunna plocka upp saker på vägen. På det sättet undvek jag onödiga postkostnader medan jag ändå kunde dra nytta av näthandlandets fördelar, dvs brett utbud och lättheten att jämföra produkter. Det var en win-win situation. Jag har besökt den nya affären som verkar vara placerad mitt ute i ett slagfält, och jag tänker inte återvända. Det finns andra nätbutiker med billigare priser, och jag betalar hellre lite postkostnader än att jag stormar över ingenmansland utan ett stormgevär.

Laaja valikoima, Merkkituotteita

Hinta kohdallaan

Johanna L.
2 vuotta sitten
1

Uusi sijainti on ihan kauhea.

Kasin ratikan reitinpidennys ei vienytkään perille asti, vaan siinähän sitten kävelee vesilammikoissa epämääräisen myllätyn kentän läpi. Okei tätä reittiä ei tulla takaisin. Kunnes pääsee kiertelemään eri aitojen vierustoja ja kävelemään autokaistoja, no siinä se ovi vihdoin on. Missä täällä on telkkarit? Miksi täällä on tuotemerkeittäin jako? Ei. Hikisen etsintäreissun jälkeen tartumme lootaan, jossa luullaksemme on se telkkari, jota olimme nettisivujen perusteella kaavailleet. Kai se on oikea. Se siitä tuotevertailusta. Myyjää en tällä(kään) reissulla tavannut.

Tuomas K.
2 vuotta sitten
5

Uusi sijainti on tällä hetkellä hieman huono.

Jätkäsaaren myllerryksestä johtuen esim. ajo-opasteet paikalle ovat kehnot ja julkisilla paikalle pääsy haastavaa. Uudet tilat ovat kuitenkin erittäin tilavat ja valikoima Suomen mittakavassa yksi parhaimmista. Sijaintikin varmasti paranee tulevaisuudessa kun Jätkäsaaren kaupunginosa alkaa saada muotoaan.

Henkilökunta on ystävällistä, muttei liian palvelualtista. Asioita pääsee katselemaankin ilman henkilökunnan hengittämistä niskaan, mutta palveluakin saa useimmiten suhteellisen nopeasti. Esimerkiksi asiakaspalautukset ovat toimineet moitteettomasti.

Hintataso on järkevä, joskaan ei missään nimessä kaikissa asioissa enää halvin.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Tarmo K.
2 vuotta sitten
5

Verkkokaupan suurin haitta on sen syrjäinen sijainti.

Ja myös sen suurin etu, sillä on asbsurdia ajatella, että joku haluaisi vierailla tämän megalomaanisen tietotekniikan uhrialttarin sisälmyksissä Jätkäsaaren syövereissä.

Display-paikkana Verkkokauppa on toki oma kokemuksensa ja jokaikistä uutta teknistä härpäkettä täällä pääsee hiplailemaan, jos teknologiapornoon kokee vetoa (itse koen).

Mitään täältä ei kuitenkaan kannata ostaa. Se, että saat ostoksesi vaatii ensin jonottamista tilaamiseen, sen jälkeen jonotusta noutoon ja lopulta kassalle. Osta netistä, tilaa kotiiisi ja säästä hermojasi.

Laaja valikoima

Erinomainen

Timo S.
2 vuotta sitten
8

Suomen suurimman nettikaupan kivijalkamyymälä avattiin vain hetki

sitten uusissa tiloissa jätkänsaaressa. Tuote valikoima hyllyssä on itsessään jo valtava ja kun siihen lisätään samassa rakennuksessa sijaitsevan keskusvaraston tuotteet on kaikki tekniikkaan liittyvä helposti kädenulottuvilla. Uuteen liiketilaan siirtyessä myös tuotevalikoima laajeni huomattavasti mm kodinkoneisiin, soittimiin sekä lasten leikkikaluihin. Paikka on vielä hiukan keskeneräisen oloinen ja huonojen liikenneyhteyksien päässä vielä toistaiseksi. Jätkänsaaren rakennushankkeen valmistuttua on liike loistavalla paikalla.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Oskari V.
2 vuotta sitten
7

Laaja valikoima ja kohtuulliset hinnat

Verkkokauppa.com:in vahvuus on selkeä ja kattava kotisivu, jossa kaupankäynti käy helposti. Jos ei ole saanut vertailua ja ostopäätöstä jo netissä tehtyä, on se itse fyysisessä kaupassa huomattavasti hankalampaa. Vertaillessani paikanpäällä kahden eri valmistajan näyttöjä jouduin ravaamaan kyseisten valmistajien hyllyjen välillä noin sata metriä suuntaansa. Parempi olisi lajitella tavarat tarvikkeiden mukaan ja sen jälkeen vasta merkeittäin. Henkilökunta on osannut omiin kysymyksiini hyvin vastata ja selittää asioita.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta, Hyvä hinta-laatusuhde

Erinomainen

Lauri V.
2 vuotta sitten
6

Verkkokauppa.

com on pelastanut useasti silloin, kun on tarvinnut hankkia elekrtoniikkatuotteita, joita mistään muualta ei ole löytynyt. Valikoimaa löytyy aivan loputtomasti ja parhaimillaan verkkokauppa.com onkin netin kautta asioituna. Uusi Jätkäsaaren liike sen sijaan on hankalassa paikassa julkisilla tai autolla liikuttaessa ja suuresta myymälästä yllättävän hankala löytää etsimäänsä. Tuotteiden jaottelu pääosin brändin mukaan ei mielestäni ole toimiva ratkaisu, koska alan laitteissa brändiuskollisia ovat lähinnä applen käyttäjät. Asiakaspalvelussa myös parantamisen varaa, sen sijaan suuri myymälävarasto ansaitsee kiitoksen.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Janne H.
2 vuotta sitten
5

Valikoimaa vaikka muille jakaa.

Verkkokaupan Helsingin myyntiliikkeen siirtäminen jätkäsaareen kuitenkin nostaa kynnystä käydä liikkeenssä. Jätkäsaaren rakennustöiden takia autoilijoillakin on hankalaa. Julkisilla on sitäkin vaikeampi päästä uuteen liikkeeseen. Ruoholahti oli siinä mielessä selvästi paremmalla paikalla, vaikka pohjapinta-alaa uusissa tioissa onkin enemmän. Verkkokauppa.com on nimensä mukaisesti ensisijaisesti verkkokauppa, joten itse liikkeessä käymistä ei juuri voi suositella ellei välttämättä tarvitse tutkiskella etsimäänsä tuotetta paikanpäällä ennen ostopäätöstä. Palvelun takia liikkeeseen ei kannata mennä sillä se on usein kylmää ja asiantuntevuudesta huolimatta välinpitämätöntä ja siksi usein tuloksetonta.

Laaja valikoima, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Kalle L.
2 vuotta sitten
6

Verkkokauppa.

com on nimensämukaisesti parhaimmillaan netin kautta asioituna. Kaikista nopeiten asiat hoituvat kun netistä varaa asian ja noutaa paikan päältä. Mikäli liikkeestä yrittää itse etsiä jotain, ei tule mitään: merkin mukaan lajittelu on varmaan merkkiuskovaisille hyvä asia, ja huono kaikille muille, tehden esimerkiksi vertailusta tarpeettoman vaikeaa. Henkilökunnan tavoittaa asiakaspalvelutiskiltä eikä juuri muualta, ja mikäli niin kävisikin, on ohje yleensä että kysy asiakaspalvelutiskiltä. Valikoiman puutteesta ei kauppaa kyllä voi syyttää, ja hintataso on ok. Ja lopuksi pitää tietenkin sanoa että vanha sijainti Ruoholahdessa oli yksinkertaisesti parempi; en tiedä Jätkäsaaren liikkeen kokoa mutta Ruoholahteen oli vain paljon helpompi mennä.

Kaikkien haukkujen jälkeenkin on sanottava että Suomen paras tietotekniikkakauppa.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Mariia K.
2 vuotta sitten
7

Verkkokauppa tarjoaa erittäin monipuolisen valikoiman kaikkeen

elektroniikkaan. Hinnatkin ovat oikein kohdillaan ja liikkeestä saatava palvelu on todella asiantuntevaa. Liikkeessä pääsee tutustumaan ehkä suurimpiin valikoimiin eri elektroniikka tuotteista, mitä mistään pääkaupunkiseudulta löytyy.

Kulkuyhteydet verkkokauppaan on hieman hankalahkot. Ainakin itse olen yhteyksien takia jättänyt muutaman kertaa käymättä verkkokaupassa. Kuitenkin autolla ainakin se on helposti tavoitettavissa.

Verkkokaupassa voisi viettää vaikka kuinka kauan aikaa, kun tuotteita lähtee vertailemaan ja katselemaan ja varmasti laadukkaita tuotteita saa mukaansa.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Heikki P.
2 vuotta sitten
6

Verkkokauppa on ykkösvalintani elektroniikkaostoksille.

Valikoima on erittäin laaja. Parkkitilaa löytyy ja liikenneyhteydet ovat muutenkin hyvät metron ja bussien puolesta. Kauppa on viihtyisä. Tuotteet on järjestelty merkkien mukaan.

Palvelua joutuu harmillisesti jonottamaan jonotusnumeroilla, mikä ei ole kovin mukavaa. Helpommalla ehkä pääseekin, jos valitsee tuotteen etukäteen netissä. Tosin samalla vaivalla tuotteen voi netistä myös tilata, joten kivijalkakauppaan ei ole tarvetta vaivautua kuin isoimpien ostosten kohdalla.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Marko M.
2 vuotta sitten
6

Valtava.

Jätkäsaareen muuton jälkeen verkkokaupan tilat kasvoivat ja liikkeessä vierailu alkaa käydä kuntoilusta. Lisäksi kulkuyhteydet rakennustyömaiden läpi verkkokaupalle ovat jotain täysin järkyttää, matkalla ehtii eksyä useaan otteeseen huonojen merkintöjen vuoksi. Tilanteen voi tosin odottaa paranevan alueen valmistuttua. Kaikkiaan kuitenkin liike, josta hyvin todennäköisesti löytää tarvitsemansa elektronisen laitteen tai ohjelmiston. Suosittelen kuitenkin hyödyntämään mahdollisuutta varata tuote netissä ja säästää näin aikaa sen etsimisestä.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Suvi A.
2 vuotta sitten
5

Verkkokauppa.

comin liike Jätkäsaaressa tarjoaa mukavan ja monipuolisen lisän kaupungin elektroniikkatarjontaan, joskin liikkeen sijainti on erittäin huono ja sieltä on todella vaikeaa löytää etsimäänsä. Paikalle pääsee parhaiten omalla autolla, joskin parkkipaikkoja on heikosti ja viereisen Länsisataman parkkipaikat ovat kaikki maksullisia. Myöskään julkisilla paikalle pääseminen ei ole kovin helppoa varsinkaan nyt, kun monet eri työmaat ovat vaikeuttaneet tieyhteyksiä. Liike itsessään on suuri ja vaikuttaa kovin selkeältä ja laajalta, mutta odotappas vain jos etsit jotakin tiettyä niin liikkeessä kierrellessä voi helposti vierähtää paljonkin aikaa. Henkilökuntaa on jonkin verran, mutta he eivät ole kovin innokkaita palvelemaan asiakkaita ja jos haluat oikeasti tietää jotakin niin joudut ottamaan tätä varten vuoronumeron mikä on suorastaan naurettavaa. Hintataso vaihtelee tuotteen merkin mukaan.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Pia J.
2 vuotta sitten
7

Verkkokauppa used to be great but unfortunately they moved it

further away from the center. They also arranged all their stuff according to brands, which doesn't make any sense if you're looking to compare different products with each other. It makes it all very confusing and frustrating. What also makes the shop weird is that they have added all kinds of random things (like a kids' section) to their selection. I'm not sure if that's a good thing... The prices are still kind of low compared to other places so I usually go to Verkkokauppa for all my needs. You can also easily order stuff from their internet site and pick it up from the shop so you won't have to search for everything separately.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Matti S.
2 vuotta sitten
8

Verkkokaupan uusi sijainti Jätkäsaaressa on suoraan sanottuna

rasittava entiseen verrattuna. Muutos ei kuitenkaan tule ilman hyviä puoliaan, Verkkokauppa on nimittäin huomattavasti tilavampi ja avoimempi kuin ennen, tavaraa on todennäköisesti esillä enemmän ja huoltopiste on nyt inhimillisesti kolmannessa kerroksessa, entisen viidennen kellarikerroksen sijaan. Verkkokauppa on aina verkkokauppa, perushyvä elektroniikkaliike jolla on laaja valikoima ja hinnat kilpailukykyiset, joskaan eivät ihan aina halvimmat Suomessa. Noudot on toteutettu fiksusti piipperillä jota kannetaan mukana samalla kun poimitaan heräteostoksia mukaan ja palvelupisteitä kaupassa on ainakin tarpeeksi. Palvelua saa monipuolisesti ja varmasti, paikalla kun on aina runsaasti myyjiä joilla ei ole mitään muuta tehtävää kuin auttaa asiakkaita.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Hinta kohdallaan

Saila M.
2 vuotta sitten
6

Jätkäsaaren Verkkokauppa.

com on vallan mainio kauppa, mikäli tietää, mitä hakee. Jos ei tiedä, siellä saattaa hyvinkin menettää hermonsa. Verkkokaupasta löytyy lähes kaikkea tietotekniikkaan ja kodinelektroniikkaan viittaavaa, ja tuotteet on järjestelty liikkeessä merkeittäin. Koska myymälä on suuri ja myyjiä harvassa, saattaa oikean tuotteen etsimiseen kulua aikaa. Lisäksi tuotteiden vertailu on hankalaa, sillä esimerkiksi läppäreitä vertailevan täytyy tutkia jokaisen tuotemerkin omat pisteet erikseen. Toisille tämä voi tietenkin olla paratiisi, mutta helppoa vertailua ja nopeaa asiakaspalvelua kaipaavalle tilanne muodostuu ärsyttäväksi.

Asiakaspalvelu onkin Verkkokaupan heikkous. Myyjiä pyörii osastoilla todella vähän, eivätkä he vaikuta kovinkaan kiinnostuneilta asiakkaista. Palvelua saadakseen pitää ottaa vuoronumero, ja palvelu on usein ollut poissaolevaa tai jopa töykeää. Verkkokaupasta jääkin monesti kliininen ja töykeä vaikutelma.

Vaikka Jätkäsaaren myymälä onkin uusi, avara ja hieno, sen sijainti harmittaa. Huonot joukkoliikenneyhteydet ja puolivalmiit liikennejärjestelyt ärsyttävät ja tekevät kauppaan saapumisesta hankalaa. Tilanne paranee varmasti ajallaan, mutta toistaiseksi Verkkokaupan sijainti ja kehno asiakaspalvelu laskevat muuten kelvollisen elektroniikkakaupan pojoja.

Laaja valikoima, Merkkituotteita

Hinta kohdallaan

Kimmo H.
2 vuotta sitten
6

Verkkokauppa on hyvä paikka pällistellä kaikennäköistä uutta.

Ennen kävin verkkokaupassa tappamassa aikaa, mutta jätkäsaareen muuton jälkeen en ole koko kaupassa asioinut. Ruoholahdessa asioidessani oli asiakaspalvelu lähes olematonta. Naurettavaa on myös se, että mennessäni ostamaan jotakin tiettyä, saattoi kaupassa vierähtää tunti ihan pelkkään jonotteluun. Ensin jonotat asiakaspalveluun, jossa sinua palvellaan lihatiskimalliin, sitten kun lopulta olet saanut asiasi tilattua, saat siirtyä noutojonoon, joka myös on yleensä älyttömän pitkä. Liikkeen muissa osissa on ollut huonosti henkilökuntaa, ja jos kysyttävää on ilmennyt jostain tietystä tuotteesta, ei paikalla ole ollut ketään jolta kysyä. Kerta toisensa jälkeen olen pettynyt verkkokaupan palveluun, ja olenkin nykyään valmis maksamaan hieman enemmän elektroniikasta jos saan palvelua!

Laaja valikoima

Hinta kohdallaan

Kristoffer K.
2 vuotta sitten
6

Verkkokauppa was once my favorite store for computers and electronics,

but I'm slowly beginning to dislike it more and more. I've been a user of Verkkokauppa.com since it's Olari days (2002-2004), and in my opinion the store has constantly gotten worse. The selection of wares may have gotten bigger, but the prices are constantly rising, and there are definitely cheaper places around. The new location at Jätkäsaari is quite bad (at least right know), as the whole area is under construction and the roads are crap. The wares in the new store are organized according to brand, which makes no sense at all. The service is at least quite good, since I've always had my broken stuff immediately replaced. Still I occasionally use it for buying stuff.

Laaja valikoima, Merkkituotteita

Hinta kohdallaan

Julia W.
2 vuotta sitten
8

Verkkokaupasta löytyy kaikki tarvittava (ja enemmänkin) tietokoneisiin

ja viihde-elektroniikkaan liittyen. Verkkokauppa on myös halvin ostopaikka useille tuotteille, vaikka hintataso onkin tainnut hieman alkuvuosien tasosta nousta. Verkkokaupan muutto Ruoholahdesta Jätkäsaareen ei ollut varsinaisesti positiivinen asia, sillä ainakin toistaiseksi julkiset yhteydet Jätkäsaareen ovat varsin heikot. Toisaalta olen ainakin itse useimmiten ostanut Verkkokaupan tuotteet kaupan nimen mukaisesti verkosta, sillä toimitus on nopeaa ja luotettavaa. Tekniikasta vähän ymmärtäville Verkkokaupan valikoima saattaa tosin olla liiankin laaja, joten jos sormi menee suuhun kannattaa kysyä neuvoa joko myyjältä tai asiantuntevilta kavereilta.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Juulia S.
2 vuotta sitten
7

Verkkokauppa.

comin lippulaivamyymälä on vielä toistaiseksi varsin syrjässä. Jätkäsaaren aluetta rakennetaan kuitenkin koko ajan, joten pian liikenneyhteydet varmasti helpottuvat. Myymälästä on aluksi hieman vaikea löytää mitään, mutta henkilökunta on avuliasta ja opastaa mielellään. Valikoima on vanhaan myymälään verrattuna jonkin verran laajempi. Kannattaa varautua siihen, että netistä tilattujen tuotteiden hakuprosessi on hieman kummallinen hakupiippareineen ja useine välivaiheineen mutta muuten myymälä toimii hyvin.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Roope S.
2 vuotta sitten
7

Verkkokauppa.

com toimii hyvin, verkkokauppana. Elektroniikkaa ostaessani verkkokauppa on ensimmäinen vaihtoehto mistä tavaraa haen. Jätkäsaaren myymälä on entiseen Ruoholahteen verrattuna harmittavasti kauempana yhteyksien varrelta, ja suurempi myymälä on entistäkin sekavampi. Oikeaa tavaraa voi olla hyvinkin vaikea löytää, mutta ei sinne myymälään kiireessä kannatakkaan mennä. Parhaat valikoimat ja useimmiten parhaat hinnat ja erittäin toimiva nettikauppa nostavat kuitenkin verkkokaupan elektroniikkafriikin suosikkeihin. Ja myymälään voi mennä tonkimaan tarjouskoreja ja ihmettelemään uusimpia uutuuksia.

Laaja valikoima

Hinta kohdallaan

Elmo A.
2 vuotta sitten
6

Uusi Verkkis on vanhaan verrattuna aika syrjässä.

Onneksi syksystä alkaen pääsee edes ysin ratikalla. Verkkiksen valikoima on toki edelleen ihan omaa luokkaansa. Mutta kaupassa pitää edelleen jonottaa ja odottaa oikein toden teolla. Epäilen jo, että hakulaitteissakin on tahallinen viive, jotta asiakkaat saataisiin kiertämään kauppaa vielä vähän pidempään. Tuotteet ovat yleisesti ottaen hyvin esillä, mutta haeskella silti saa. Ja tarjoustelkkarit olivat sitten sadan metrin päässä hintalapusta, jossa niiden piti olla. Verkkokauppa.comiin ei edelleenkään kannata mennä, ellei ole pakko, vaan ostaa verkosta. Ja verkossa kannattaa ensin katsoa muutkin verkkokaupat, jos saisi halvemmalla.

Laaja valikoima

Ylihinnoiteltu

Emil S.
2 vuotta sitten
8

Alltid när jag har behövt något elektronikrelaterat har Verkkokauppa

varit det naturliga valet, eftersom de hör till de billigaste elektronikbutikerna. Dessutom har de det överlägset bästa sortimentet. Om man söker efter någon specifik elektronikprodukt, är sannolikheten nästan 100 procent att den finns på Verkkokauppa. Det som också är bra att man enkelt kan se på deras hemsida om en produkt finns på hyllan eller inte. Det som dock bör förbättras är deras kundservice. Man måste köa alldeles för länge för att få betjäning om man behöver det.

Laaja valikoima, Merkkituotteita

Hinta kohdallaan

Aleksi I.
2 vuotta sitten
8

Verkkokaupasta löydät lähes tulkoon kaiken elektroniikan mitä

vain keksitkään etsiä – lisäksi usein myös hyvin edullisesti. Osaavia myyjiä löytyy paljon, ja he ovat valmiita auttamaan oikeiden tuotteiden etsimisessä. Rakennus on järjettömän suuri, ja asiakkaita (ainakin arkisin) vaikuttaa olevan suhteellisen vähän. Lisäksi kauppa on harvinaisen huonossa paikassa: Paikalle kulkee vain pari bussia, ja kävelykadut risteilevät miten sattuvat tietyömaiden keskellä. Yhteydet toivottavasti parantuvat kunhan työmaat ja Jätkäsaaren rakentaminen edistyy ja saadaan valmiiksi!

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Asiantunteva henkilökunta

Hinta kohdallaan

Betti V.
2 vuotta sitten
9

Jätkäsaaren Verkkokauppa.

com on luottokauppa. Itse olen useamman kerran päätynyt ostamaan elektroniikka ja optiikkaa täältä, sillä Suomen mittakaavassa valikoimat ovat hyvin laajat ja hinnat edulliset. Lisäksi mielestäni asiakaspalvelu pelaa hyvin, eikä apua tarvitse hirveästi odottaa, jos sitä tarvitsee. Myymälän tuotteita pääsee kokeilemaan ja keskusvarastostakin tavaroiden tilaaminen on nopeaa ja helppoa. Ainoana miinuksena on sijainti; julkisilla Jätkäsaaren myymälään meneminen vaatii aikaa, eikä ympäröivä rakennustyömaa ole erityisen kaunis. Toisaalta omalla autolla pääsee suhteellisen helposti perille, ja parkkipaikkoja löytyy reilusti.

Laaja valikoima, Merkkituotteita, Hyvä hinta-laatusuhde

Erinomainen

Oskari V.
2 vuotta sitten
9

Verkkokauppa on paras vaihtoehto,

kun tiedät, mitä haet. Valikoima myymälässä on laaja ja kaikki tuotteet voi tilata myöskin netissä, jonka jälkeen ne ovat noudettavissa Jätkäsaaresta 24/7. Ehkäpä Suomen laajin valikoima ja erikoisimmatkin erikoistarvikkeet ja moitteettomat palvelut (kuten laadukas tulostuspalvelu paikan päällä). Myymälä on erittäin laaja ja joillekin jopa epäselvä, sillä tuotteet on ryhmitelty merkeittäin. Apua kannattaa rohkeasti kysyä, sillä henkilökunta suhtautuu asiakkaisiin, kuin puoliksi asiantuntijoihin. Verkkokaupan myymälässä pääsee myös kokeilemaan ja ihmettelemään tuotteita läheltä. Miinuksena on melkoisen syrjäinen sijainti.

Laaja valikoima, Asiantunteva henkilökunta, Hyvä hinta-laatusuhde

Erinomainen

Emma K.
2 vuotta sitten
7

Matka Ruoholahdesta verkkosaareen oli työmaa-aitojen keskellä

kuin suurikin tutkimusmatka. Tuntemusta siitä, että olin etsimässä legendaarista tarumaata, ei lainkaan vähentänyt se, että pelkkä Verkkokauppa.comin nimikin viittaa olemattomuuteen. Mutta päästyäni perille kuin Indy konsanaan, sain todeta, että kaupan todellinen fyysinen koko vastaa pientä kaupunkia ja itse henkilökunnan tuntemus osastoista oli epävarmaa kuin noitatohtorien tulkinta muinaisista myyteistä. Haluamani elektroninen laite kuitenkin löytyi ystävällisen seuran pitkän opastuksen päätteeksi, ja voitte varmasti arvata, että se tuntui hyvin suurelta aarteelta.

Laaja valikoima

Hinta kohdallaan

Pikaiset kommentit

5
Hyvä valikoima, nykyään myös soittimia ja kodinkoneita. Palvelu on usein vähän outoa ja poissaolevaa. Hyvin hankalassa paikassa jos ei ole autoa.
Sampo K.
2 vuotta sitten
8
Helmikuussa 2012 palvelukokemukseni ei oikein mennyt putkeen vs. aikaisemmat kokemukset Ruoholahden tiloissa, mutta toivottavasti muuttohässäkkä on ohitse ja palvelu taas pelaa.
Petteri H.
2 vuotta sitten
5
Viiden jälkeen arkipäivisin usein kovin ruuhkainen. Takuuasioiden hoito tuskaista.
Tuomas A.
2 vuotta sitten

Nämä käyttäjät eivät ole perustelleet antamaansa arvosanaansa kirjallisesti:

Miksi juuri tänne?

Onko näin?

  1. 1 58 Laaja valikoima Arvioi
  2. 2 36 Merkkituotteita Arvioi
  3. 3 23 Asiantunteva henkilökunta Arvioi
  4. 4 20 Hyvä hinta-laatusuhde Arvioi
  5. 5 2 Palvelu pelaa Arvioi

Yrityksen seuraaminen

Kirjaudu sisään, jos haluat pysyä kartalla siitä, mitä ihmiset ovat mieltä tästä paikasta.

 

Helsingin TOP 3 (IT-tarvikkeet)

  1. Tector Lasipalatsi 1
    8,3
    Mannerheimintie 22-24
  2. Teraset.net 2
    8,2
    Teollisuuskatu 21
  3. Verkkokauppa.com 3
    6,6
    Tyynenmerenkatu 11
Lue mitä ihmiset ovat olleet mieltä yrityksestä nimeltä Verkkokauppa.com